VALTIOPETOS VALTAKUNNANOIKEUTEEN - LAAJEMPI!
Miksi Suomi velkaantuu?
Miksi palveluita leikataan?
© Jorma Jaakkola
Julkaistu 24.9.2026
Päivitetty 25.9.2026
JUURISYYNÄ OVAT VALTIOPETOKSET
Tätä sivua tullaan päivittämään.
Suomen vaikean taloustilanteen juurisyynä ovat Ahon hallituksen aikaiset valtiopetokset:
Suomen ainutlaatuinen valtiosääntö - Valtiopäiväjärjestyksen 67 pykälä eli vaikeutettu perustuslain säätämisjärjestys sekä Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälät - olivat ETA- ja EU-jäsenyyden esteenä.
Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetun markan ja siihen liittyvän päätösvallan, mm. Suomen Pankin keskuspankkirahoituksen menettäminen ilman lakia on valtiopetos.
Toinen alkuperäisen Hallitusmuodon (1919) 1 ja 2 pykälien vastainen päätöksenteko liittyy EU:n kovimpaan säädöstöön, neuvoston asetuksiin, joista Suomen eduskunta ei saa edes äänestää. Neuvoston asetuksilla on voimaansaatettu mm. EU:n yhteisvelka, Ennallistamisasetus ja Maatalouden tukiuudistus.
Valtiopetosten pääsuunnittelija ja toteuttaja oli presidentti Koivisto. Koiviston kuoltua valtiopetoksista vastaa niiden toteuttajana silloinen pääministeri Esko Aho.
Valtiopetosten suojelijat ovat oikeuskansleri ja korkein hallinto-oikeus.
Oikeuskanslerin ensisijainen tehtävä on presidentin ja hallituksen toimien lainmukaisuuden valvonta. Ainakin kahdesta dokumentista käy ilmi, että presidentti Koivisto ohjeisti oikeuskansleria puuttumasta laittomuuksiin. Niinpä apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vastasi kanteluun drno 226/1/97 Suomen markan laittomasta hävittämisestä:
”Hallituksen aikanaan tekemä eduskunnassa tapahtuvan EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua.”
Pasanen siis väitti, että oikeuskanslerilla ei ollut toimivaltaa valvoa presidentin ja hallituksen perustuslainvastaisia toimia. EMU tarkoittaa Euroopan yhteisöjen talous- ja rahaliittoa ja tietenkin sen rahayksikköä, euroa.
Korkein hallinto-oikeus vahvisti 17.10.2000 markan laittomaan hävittämiseen liittyvien asiakirjojen, EU-ministeriryhmän pöytäkirjan 16/93 20.12.1993 ja liitemuistion 1075/93 19.12.1993 salaamisen ratkaisullaan 279/1/00, vieläpä salassapitoargumentteja koventaen.
Suomi ei siis ole itsenäinen, ei demokratia, eikä oikeusvaltio.
Valtiopetokset on pikaisesti saatettava valtakunnanoikeuteen.
Todisteet valtiopetoksista ovat selkeät ja valtiopetoksiin liittyy joukko salaisia asiakirjoja. Kukaan ei pysty kiistämään, mitä tuon esille.
Valtakunnanoikeuden käynnistämiseen tarvitaan 10 kansanedustajaa.
Syyllistyykö kansanedustaja, joka kieltäytyy valtakunnanoikeuden käynnistämisestä, valtiopetoksen tehneiden henkilöiden suojeluun?
Rikoslaki:
"15 luku (24.7.1998/563)Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan":
11 § (24.7.1998/563)Rikoksentekijän suojeleminen "Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."
Ks. Rikoslaki
VALTIOPETOS
Valtiopetos on rikos, joka ei vanheneLähde: Suomen Laki I 1989, sivu 1447:
"Rikoslaki 8 Luku"
"1§ Vanhentumisesta"
Syyteoikeus rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen vapausrangaistus, ei vanhennu."
Valtiopetoksen, maanpetoksen ja murhan rangaistuksissa mainitaan sana ”elinkautinen”, joten ne ovat rikoksia, jotka eivät vanhene.
Valtiopetoksen käsittelyssä toimitaan Ahon hallituksen aikaan voimassa olleiden lakien mukaan. Ahon hallituksen aikaiset Suomen Laki-kirjat on hävitetty vanhentuneina. Onnistuin kirpputorilta ostamaan Suomen Laki I 1989-kirjan.
VALTIOPETOKSEN SANKTIO
Valtiopetoksen sanktio (Suomen Laki I 1989, sivu 1449):
"11 Luku. Valtiopetoksesta" :
"2 §. (21.4.1894) Joka, aikoen:
"3)
laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa hallitusmuodon, tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."
Siis myös valtiopetoksen valmistelusta rangaistaan elinkautisella vankeudella.
VALTIOPETOKSEN SUUNNITTELIJAT, TOTEUTTAJAT JA SUOJELIJAT
PRESIDENTTI KOIVISTO
Presidentti Koivisto oli valtiopetoksen suunnittelija ja toteuttaja.
Presidentti Koivisto antoi eduskunnan edessä seuraavan juhlallisen vakuutuksen alkuperäinen hallitusmuodon 1919) 24 §:n mukaisesti:
"Minä Mauno Henrik Koivisto, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan täten, että minä presidentintoimessani tulen vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä."
PRESIDENTTI KOIVISTO ITSE KERTOO
Presidentti Koivisto valmisteli valtiopetoksen raivatessaan perustuslailliset esteet Suomen EU-jäsenyydelle.
Koivisto itse tunnustaa (8.2.1994 valtiopäivien avajaispuheessa) valtiosäännön uudistamisensa muistelmissaan Kaksi kautta, 1994, sivulla 436:
”Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä.
Mitä Koivisto tarkoitti sanoessaan: ”... olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme
parlamentaarisia piirteitä.”?
OIKEUSMINISTERI ANNELI JÄÄTTEENMÄKI
KIRJALLINEN KYSYMYS 408/1994 VJ 69 §:STÄ
Eduskunnan pöytäkirjan mukaan (Sulo Aittoniemen ja Sauli Niinistön puheet) vain kaksi prosenttia kansanedustajista tiesi jotakin ETA-sopimuksesta, jonka eduskunta hyväksyi vain 2/3 enemmistöllä.
Eikä ihme, etteivät kansanedustajat tienneet ETA:n sisältöä, sillä sitä oli kansanedustajan aivan mahdotonta selvittää.
ETA-sopimus olikin kulissi, jonka takana virkamiehet kävivät läpi silloisen 60 000-sivuisen EY-säädöstön - EY-jäsenyyttä varten. Kansanedustajien olisi pitänyt selata ja myös ymmärtää silloinen EY-säädöstö.
Kansanedustajille ei siis tullut mieleenkään, että jo ETA-lakiesitys HE 95-1992 olisi pitänyt hyväksyä Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaan 5/6 kiireellisyysenemmistövaatimuksella.
VASTA EU-LIITTYMISLAKIESITYS HERÄTTI KANSANEDUSTAJIA
Kansanedustajat heräsivät vasta EU-liittymislakiesityksen HE 135-1994 hyväksymiseen, kun sitä oltiin esittämässä hyväksyttäväksi VJ 69 §:n mukaisella säätämisjärjestyksellä vain 2/3 enemmistöllä. Tästä on olemassa VJ 69 §:n käyttämistä kritisoiva
"Kirjallinen kysymys 408/1994 vp":
”Pulliainen ym.: Suomen Hallitusmuodon mahdollisista muutostarpeista liityttäessä
Euroopan unioniin"
Oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki vastasi kysymykseen. Kaksi merkittävää sitaattia:
”Supistettu perustuslain säätämisjärjestys luotiin alun perin siksi, että eduskunnan pieni vähemmistö ei voisi estää tasavallan presidenttiä ratifioimasta eduskunnan 2/3 enemmistön hyväksymää valtiosopimusta. Perusajatuksena oli, että valtiosopimusasiat ovat lähtökohtaisesti kiireellisiä eikä niiden käsittelyä voida siirtää seuraavien vaalien jälkeiseen eduskuntaan. Tämän takia erillinen kiireelliseksi julistamismenettely poistettiin ja perustuslakia koskevat voimaansaattamislait säädettiin käsiteltäviksi yhdessä eduskunnassa 2/3 enemmistöllä.”
ja
”Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:ssä tarkoitettua helpotettua säätämisjärjestystä voidaan toisaalta käyttää vain valtiosopimuksesta välittömästi seuraavien velvoitteiden voimaansaattamiseen.”
Oikeusministeri Jäätteenmäki antoi todellisen nimen riisutulle valtiopäiväjärjestyksen 69 §:lle: Helpotettu säätämisjärjestys!
Siis, ettei eduskunnan vähemmistö (1/3 eli 67 kansanedustajaa) voisi estää presidenttiä ratifioimasta EU:hun liittymistä!
Riisuttu VJ 69 § säädettiin tilapäisenä poikkeuslakina - säästölakina - 1990-luvun laman hoitoon.
Oikeusministeri Jäätteenmäki on valtiopetoksen toteuttaja.
Vastauksessaan Jäätteenmäki viittasi EY:n vaatimaan valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n muutokseen. EY-säädökset oli pakko käsitellä kiireellisinä eli niitä ei voinut lakiesityksinä jättää lepäämään yli eduskuntavaalien.
EY:N VAATIMA VJ 69 §:N MUUTOS
VJ 69 § muutettuna/helpotettuna (Tietolähde: Suomen laki):”Lakiehdotus rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä käsitellään 66 §:n mukaan. Jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä (28.8.1992/818).“
ALKUPERÄINEN VJ 69 §
VJ 69 §:n 1 momentti ennen muutosta (Tietolähde: Suomen laki):
“Ehdotus, joka koskee Suomen ja ulkovallan väliseen sopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymistä, sisältyköötpä rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen, käsitellään 66 §:n mukaan sekä, mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1 momentissa on säädetty. Älköön kuitenkaan lakiehdotusta näissä tapauksissa jätettäkö lepäämään.“
Huomatkaa, että alkuperäisessä VJ 69 §:ssä ollut viittaus vaikeutettuun VJ 67 §:ään oli poistettu!
Perustuslain muutosehdotusta ei tarvinnut säätää kiireellisenä eikä lakiehdotuksen lepäämään jättäminen yli eduskuntavaalien ollut EY:stä tulevien säädösten voimaansaattamisessa mahdollista! Ei, vaikka EY-jäsenyys koski Suomen perustuslakia!
ETA- ja EY-jäsenyyden hyväksymiset eivät olleet valtiosopimuksia, vaan ne koskivat Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälien mukaista Suomen päätösvallan luovuttamista maan rajojen ulkopuolelle, joten hyväksymiseen olisi pitänyt käyttää 5/6 enemmistöpäätöstä.
TAUSTAA JÄÄTTEENMÄEN "HELPOTETULLE" SÄÄTÄMISJÄRJESTYKSELLE
Ensimmäinen dokumentointi "helpotetusta" perustuslainsäätämisjärjestyksestä, SÄÄSTÖLAISTA eli kyseisiin Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n muutoksiin löytyy Koiviston omana toivomuksena Harri Holkerille 7.4.1987 Koiviston kirjasta Kaksi kautta, sitaatti sivulta 242:
"… muodostettavan hallituksen (Holkerin, kirj. huom.) ohjelmassa sovittavista yhteiskunnallisista uudistuksista, joiden toteuttamiseen ilmeisesti tarvittaisiin poikkeuksellisen laajaan (yli 2/3) eduskuntaenemmistöön nojaava hallitus.”
Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg kertoi tulevasta taantumasta Länsi-Savo-lehden 100-vuotisjuhlanumerossa 4.11.1989:
”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä."
Lama tuli, ja riittävän syväkin. Ilman lamaa eivät tarvittavat Valtiopäiväjärjestyksen muutokset olisi onnistuneetkaan.
Presidentti Koivisto ajoi vahvan markan politiikkaa, jolla oli tuhoisat vaikutukset. Koivisto tarvitsi Holkerin vahvan markan takuumiehekseen.
MARKKA REVALVOIDAAN
Markka revalvoitiin 17.3.1989.VALTIOSÄÄNTÖKOMITEANMIETINTÖ 1990:7
Viisi päivää revalvoinnin jälkeen eli 22.3.1989 asetettiin valtiosääntökomitea perustuslain ETA-/EY-mukauttamista eli VJ 69 §:n rukkausta varten.
Komitean tehtäväksi tuli laatia Komiteanmietintö 1990:7 (ISSN 0356-9470, ISBN 951-47-3208-1), joka pohjalta tehtiin Hallitusmuodon valtiontaloutta koskevan VI luvun kokonaisuudistus.
Mietinnön julkaisupäivämäärä 1.6.1990.
Supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen yhden nimen eli ”säästölain” paljastava sitaatti on mietinnön sivulla 2:
”b)
onko tarvetta niin sanottujen säästölakiehdotusten käsittelyjärjestystä koskevien säännösten tarkistamiseen."
Sama ”säästölaki” toistuu sisällysluettelosta:
"1.
Säästölakiehdotusten lepäämäänjättäminen
Säästölakiehdotusten lepäämäänjättämiskieltoa puoltavat näkökohdat
Säästölakiehdotusten lepäämäänjättämisoikeutta puoltavat näkökohdat”
KALEVI SORSAN KIRJAT KERTOVAT
Kalevi Sorsa kirjoitti EY:n vaatimista perustuslain muutoksista kirjaansa UUSI ITSENÄISYYS, 1992, sitaatti sivulta 53:
”Viime vuosien uudistushankkeet, erityisesti siirtyminen enemmistöparlamentarismiin, harkittavina olevat sosiaaliset ja sivistykselliset kansalaisoikeudet, ovat niin radikaaleja uudistuksia, että niiden toteuduttua on tarpeen hankkia kokemuksia uudistusten toimivuudesta - samalla kun hallitusmuotoon tehdään Euroopan integraation vaatimat muutokset."
Sorsa kirjoitti kirjassaan "Muistikuvia, mielikuvia", 1995, sivuilla 114:
”Ilmeisin kantava linja Koiviston toiminnassa on mielestäni ollut Suomen hallitusmuodon parlamentarisoiminen."
Suomen hallitusmuotoon siis tehtiin EY:n vaatimat muutokset.
Sorsa ei kerro muutoksiosta tarkemmin. Hallitusmuotoon tehtiin kahteen kohtaan muutokset:
- Valtiontaloutta koskevaan Hallitusmuodon VI lukuun tehtiin kokonaisuudistus, johon liittyy myös Jäätteenmäen vastaus - helpotettu säätämisjärjestys. Siitä, miksi kokonaisuudistus tehtiin, kerron laajemmassa versiossa.
- Toinen Hallitusmuodon muutos tehtiin presidentin valtaoikeuksia koskevaan Hallitusmuodon 33 §:ään, johon lisättiin kohta a. Kohtaan a puolestaan liittyy Valtiopäiväjärjestyksen puhemiehen 54 §:ään tehdyt lisäykset, kohdat a, b ja c, joilla eduskunta käsittelee neuvoston asetuksen, josta eduskunta ei edes äänestä, vaan vain keskustelee.
Nämä lait päivättiin 10.12.1993 eli ETA-jäsenyytä varten. Kyseisillä HM 33 §:n ja VJ 54 §:n rukkauksilla Suomen Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälät menettivät merkityksensä.
MIKÄ ON NEUVOSTON ASETUS, JOSTA EDUSKUNTA EI EDES ÄÄNESTÄ?
Klikkaa kotisivuni linkki Neuvoston asetus
OIKEUSMINISTERI TARJA HALONEN
Oikeusministeri Tarja Halonen valmisteli valtiopetosta - säästölakia eli määrävähemmistösäädääsdösten purkua eli helpotettua säätämisjärjestystä, jolla vaikeutettu perustuslain säätämisjärjestys rukattiin ETA- ja EU-jäsenyyksien hyväksymistä varten 5/6 kiireellisyysvaatimuksen sijasta.Eduskunnan pöytäkirjasta löytyy dokumentointi, joka liittyy Holkerin hallituksen oikeusministerin Tarja Halosen valtiopetoksellisiin toimiin helmikuussa 1991. Kyseessä on lakiesitys, jolla eduskunta hyväksyi ETA-ja EU-jäsenyydet säästölailla.
Oikeusministeri Tarja Halonen puhui eduskunnassa säästölaista HE 321-1990 eli määrävähemmistösäädösten purkamisesta 18.1.1991:
"Oikeusministerin näkökulmasta asia on kuitenkin hiukan monimutkaisempi.
Ensinnäkin säästölakien kohdalla esiin tuleva määrävähemmistöongelma on vain osa laajempaa kokonaisuutta.
Lepäämäänjättämissäännöstö on yleensäkin, eikä vain säästölakien osalta, enemmistödemokratian ja parlamentarismin perusperiaatteiden vastaista. Lakiehdotusten yleistä lepäämäänjättämismahdollisuutta ei ole meidän tietojemme mukaan missään meihin verrattavassa muussa maassa.
Meille se tuli Venäjän vallan aikana vuonna 1906 valtiopäiväjärjestyksen myötä. Silloin se oli myönnytys säätyjakoa kannattaneille konservatiiveille, jotka pelkäsivät yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta sekä yksikamarista eduskuntaa. Lepäämäänjättämissäädöstö oli omituisuus siis jo 50 vuotta sitten. Yhtenäistyvässä Euroopassa se näyttää erikoisemmalta. Kun kaikki muut maat voivat joustavasti muuttaa lainsäädäntöään uusien tilanteiden mukaiseksi ja uskoa siihen, että enemmistö on yhtä viisasta kuin vähemmistökin, niin Suomessa vähemmistö voi äänestää lakiehdotukset lepäämään."
Kommentti:
Määrävähemmistösäädökset tehtiin jo 1906 siksi, että perustuslain muutoksen taakse haluttiin saada mahdollisimman suuri tuki. Tällainen menetelmä takaa yhteiskunnan vakauden ja estää mahdollisuuden vallankumoukseen.
Laki laadittiin siltä varalta, että Suomi itsenäistyisi. Tuohon aikaan oli Venäjän keisarin johtama Suomessa sortokausi.
Tarja Halosen perustelut ovat väärät perustuslain säätämisessä, siis perustuslakimuutoksen lepäämisessä yli eduskuntavaalin. Siksi Halonen ei sanallakaan mainitse mitään 5/6 kiireellisyysenemmistövaatimuksesta.
Halonen väitti, että lepäämäänjättämissäännöstö on enemmistödemokratian ja parlamentarismin perusperiaatteiden vastaista.
Demokratia, josta Halonen puhui on sosialidemokraattien demokratiaa.
Halosen kertoma uudistus tarvittiin EU-jäsenyyden hyväksymiseen 5/6 kiireellisyysvaatimuksen kiertämiseksi eli kyseisellä säästölailla hyväksyttiin Suomen EU-jäsenyys - laittomasti!
Tarja Halonen on valtiopetoksen toteuttaja!
Suomessa lepäämäänjättämissäädöstön purkaminen alkoi oikeusministeri Halosen esittämänä säästölakiesityksestä HE 321-1990 jo vuonna 1990 ja muotoutui sittemmin Ahon hallituksen lakiesitykseksi - HE 234/1991. Sen sivulla 7 ovat perustelut, jotka kytkevät valtiosääntömuutoksen integraatioon ja EU-jäsenyyspäätökseen:
”Tulkintaongelman ohella lepäämäänjättämiskieltojen nykyiset rajaukset vaikeuttavat sellaisia laajoja lainsäädäntöuudistuksia, joihin sisältyy osaksi lepäämäänjättämiskiellon alaisia, osaksi niiden ulkopuolella olevia säännöksiä. Tämä on hankaloittanut erityisesti Euroopan talousalueeseen liittymisen valmistelua. Sama vaikeus koskenee vastaisuudessakin integraatioon liittyviä lainsäädäntöhankkeita.”
ja
”Tavoitteena on korostaa puolueiden ja muiden yhteenliittymien vapaan kilpailun periaatetta ja purkaa enemmistön päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet.”
PERTTI SALOLAINEN
Pertti Salolainen on Kokoomukseen soluttautunut sosiaalidemokraatti. Lähteenä mm. Kauko-Aatos Leväaho.
Satuin kuuntelemaan Tänään iltapäivällä-ohjelmaa, jossa kerrottiin, että Salolainen teki gradunsa Euroopan yhdentymisestä.
Loppu on siis ikävää historiaa. Kerron Salolaisesta enemmän laajemmassa versiossa.
Haluan kuitenkin laittaa sitaatin eduskunnan pöytäkirjasta nro 7 15.2.1990 sivulta 290. Kyseessä on edustaja Ensio Laineen suulllinen kysymys Ees:n (ETA:n) päätöksentekojärjestelmää koskevista Suomen tavoitteista.
Laine kysyi:
”Miten hallitus aikoo ehdottaa turvattavaksi Suomen eduskunnan itsenäisen päätäntävallan toteuttamisen, kun synnytetään tämä yhteinen Ees-päätöksentekojärjestelmä?”
Salolainen vastasi:
”Arvoisa puhemies! Yhtä lailla kun on EY tehnyt selväksi sen, että se ei salli ulkopuolisten tulla mukaan tekemään itse päätöksiä EY:n päätöksentekopilarissa, aivan samalla tavalla on luonnollisesti selvää, että Efta tekee myös itsenäisesti omassa pilarissaan nämä päätökset. ”
Laine kysyi:
”Millaisen ehdotuksen Ees:n päätöksentekojärjestelmäksi Suomi aikoo tehdä, ja millaiset neuvottelutavoitteet Suomi on asettanut ja hyväksynyt yhdessä muiden Efta-maiden kanssa?”
Salolainen vastasi mm.:
”Suomen hallituksen tavoitteena päätöksentekojärjestelmässä on ensinnäkin se, että pystyttäisiin osallistumaan päätösten valmisteluun mahdollisimman tehokkaasti. Nythän on tiedossa, että EY ei salli, että kukaan muu tulee tekemään itse EY:n sisällä päätöksiä. Sen sijaan EY :n taholta on annettu ymmärtää, että se tulee hyvin laajalti sallimaan sen, että päätösten valmisteluun voidaan osallistua. Suomen hallituksen tavoitteena siis on, että osallistuminen valmisteluun olisi mahdollisimman laajaa ja perusteellista.”
Salolainen siis tiesi jo 15.2.1990, miten neuvoston asetukset käsitellään mahdollisimman laajasti ja perusteellisesti eli tulevan 10.12.1993 päivätyn Valtiopäiväjärjestyksen 54 §:n mukaan - ei äänestyksellä, vaan vain eduskunnan keskustelulla.
PERTTI SALOLAINEN JA PERTTI PAASIO
Ilta-Sanomat uutisoi 19.12.1989 Brysselissä esillä olleesta Yhdenmukaistamissopimuksesta:
”Suomen kujanjuoksu Eurooppaan alkaa
Nyt neuvotellaan eduskunnan päätösvallan rajoittamisesta
Bryssel (IS)
Ulkoministeri Pertti Paasio (sd) ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok)
ilmoittavat tänään Suomen halusta luopua osasta kansallista päätösvaltaa.
Suomi haluaa 17 muun Länsi-Euroopan maan kanssa sopimuksen, joka samankaltaistaa maiden hallintoa ja taloutta.
Yhdenmukaistamissopimus allekirjoitetaan jo vuoden päästä. Kyse on Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmistä sopimuksista, toteaa Salolainen.”
Kommentti:
Kysymys oli siis Suomen halusta luopua osasta kansallista päätösvaltaa!
Paasio ja Salolainen tiesivät jo tulevasta Valtiosääntökomitean mietinnöstä, jonka julkaisupäivä vasta 1.6.1990.
PERTTI SALOLAINEN: - SUOMEN VALTIOSÄÄNTÖ ON MUSEOTAVARAA
Nykypäivä-lehti 1.11.1991:
"Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa. Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä.”
MARTTI AHTISAARI
Ulkoministeriössä tehtiin syksyllä 1991 valtiosihteeri Martti Ahtisaaren johdolla tuhatsivuinen selvitys EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle. Selvitys luovutettiin 19.12.1991 presidentti Koivistolle ja seuraavana päivänä viidelle ministerille. Kun kansanedustajat pyysivät selvitystä nähtäväksi, kieltäytyi pääministeri Aho jyrkästi julkistamasta selvitystä. Kyseinen selvitys kutistui 9.1.1992 eduskunnalle annetuksi parisataasivuiseksi valtioneuvoston selonteoksi EY-jäsenyyden vaikutuksista ja Taustaselvitykseksi.
Ahtisaari ratifioi Suomen liittymisasiakirjan eli Korfun sopimuksen seuraavasti:
”Olen täten, tutkittuani ja hyväksyttyäni sanotun sopimuksen päättänyt sen ratifioida ja vahvistaa sen jokaisen määräyksen.
Minkä vakuudeksi olen omakätisesti allekirjoittanut tämän ratifiointiasiakirjan ja antanut varustaa sen sinetillä.
Tehty Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1994.
Martti Ahtisaari”
Ahtisaari oli siis virkamiehenä valtiopetoksen valmistelija ja presidenttinä valtiopetoksen toteuttaja.
ESKO AHO – VALTIOPETOKSEN TOTEUTTAJA
Pääministerinä ollut Esko Aho vastaa presidentti Koiviston kuoleman jälkeen valtiopetoksen toteuttajana EY-jäsenyyshakemuksen jättämisestä, EY:n vaatimista perustuslain muutoksista sekä ETA-ja EY-/EU-liittymislaeista.
KOIVISTO ANTOI TEHTÄVÄN PÄÄMINISTERI AHOLLE
Koivisto sai Ahtisaaren johdolla tehdyn selvityksen 19.12.1991. Heti seuraavana päivänä Koivisto antoi jo pääministeri Aholle tehtävän parlamentarisoida Maastrichtin sopimukseen kirjoitetun liittovaltioon johtavan tavoitteen. Koivisto ei itse halunnut olla päätöksenteossa näkyvästi esillä.
Tässä sitaatti Koiviston kirjasta "Historian tekijät Kaksi kautta II" sivulta 534 alkaen:
“EY päätti joulukuun 9. päivänä 1991 huippukokouksessaan Maastrichtissa asettaa yhteisön tavoitteeksi kiinteämmän raha- ja talous- sekä poliittisen unionin. Kokouksessa otettiin myös myönteinen kanta yhteisön laajentumiseen. Jäsenyysneuvottelut
ilmoitettiin voitavan aloittaa seuraavana vuonna.
Joulukuun 20. päivänä 1991 keskustelin Ahon kanssa. Sanoin:
”Toinen peruslähtökohta minulla on ollut pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä, ettei tasavallan presidentin asema ja päätöksenteko tulisi tarpeettomasti esille.
Asiaa pitäisi kaikin tavoin pyrkiä hoitamaan parlamentaarisesti sillä tavalla, että hallitus asiaa käsittelee. Tietysti on hyvä, että minäkin olen tietoinen, mitä tapahtuu. Jos näyttäisi siltä, että tapahtuisi jotakin, joka minusta olisi vähemmän perusteltua, niin sitten minä sanoisin.”
Näkemykseni on, että ratkaisevat päätökset tehdään aika pian.”
Koivisto siis antoi liittovaltioaiheiden parlamentarisoinnin (mm. yhteinen raha) pääministeri Ahon tehtäväksi ja kertoi, että presidentin päätöksenteko ei saa tulla esille.
Toinen kohta Koiviston muistelmista (sivu 435):
“Kun hallitus on ottanut kantaa, sen jälkeen minäkin voisin hallituksen kantaa tukea. Mutta en välittäisi antaa aihetta semmoiseen kuvaan, että meillä hoidettaisiin asiaa toisin kuin parlamentaarisessa järjestyksessä.”
Presidentti Koivisto siis halusi liittovaltiotavoitteen hyväksyttäväksi, mutta millaisella parlamentaarisella menetelmällä?
Vastaus: Hallituksen luottamuslauseäänestyksellä, vaikka liittovaltiotavoitteet olivat Suomen Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälien sekä HM 72 pykälän vastaisia.
Paljastava sitaatti Koiviston muistelmat (24.2.1992) "Historiantekijät" sivu 544:
“Helmikuun 24. päivänä kirjasin ajatuksiani:
“Hallituksen on koetettava sopia keskuudessaan.
Tiedonanto: luottamuskysymys hallitukselle eduskunnalta.
Pidätän itselläni tilaisuuden maan kansainvälispoliittisen aseman määrittelyyn. Teetän omia selvityksiäni. Käyn omia keskustelujani, myös siitä, miten päätöksentekojärjestelmäämme olisi tarkoituksenmukaista muuttaa.” ”
Koivisto siis määräsi eduskunnan päätöksenteon muuttamisesta, vaikka se oli ainutlaatuisella tavalla kirjoitettu valtiopäiväjärjestyksen 67 pykälään.
Presidentti Koivisto käsikirjoitti ja ohjasi demokratianäytelmää, jolla EY-jäsenyys toteutetaan. Koivisto antoi pääministeri Aholle ohjeita. Koivisto kertoo muistelmissaan sivulla 540;
1) presidentinesittelyn yhteydessä 17. tammikuuta 1992:
"Sovimme Ahon kanssa, että hän puhuu ministereiden ja virkamiesten kanssa ja selvittää neuvottelujen lähtökohta-asetelmat ja että minä en puhuisi asiasta muiden kuin hänen kanssaan."
2) tavatessaan Esko Ahon 30. tammikuuta 1992:
"Neuvoin, että viikon sisällä olisi hallituksen otettava asiaan kantaa, esimerkiksi niin, että hallitus ilmoittaisi antavansa asiasta eduskunnalle tiedonannon. "Keskustelu ei enää tästä eteenpäin mentäessä mitään asiaa paranna."
Lupasin hallitusta tässä asiassa tukea puheessani valtiopäivien avajaisissa perjantaina, 7. helmikuuta. "Minusta olisi kaikkein tyylikkäintä, että toteaisin, että hallitus on periaatteessa tällä linjalla."
Koivisto siis halusi tukea hallituksen linjaa vasta silloin, kun hallitus ilmoittaa aikeistaan.
Maastrichtin sopimukseen oli kirjoitettu, että jäsenyyttä hakevan parlamentin pitää hyväksyä Maastrichtin sopimuksen velvoitteet jo etukäteen – jo jäsenyyshakemuksessa.
Erikoista on, että hallituksen luottamuslauseäänestyksessä tiedonannosta ei ollutkaan kysymys jäsenyyshakemuksesta, vaan hallituksen toimintalinjasta, joka oli presidentin päätöksenteon alaista.
Hallituksen toimintalinja oli torstaina 27.2.1992 esillä hallituksen iltakoulun kokouksessa, jonka kokouspöytäkirja ja UM:n liitemuistio oli määrätty salaisiksi. Muistioon oli kirjoitettu eduskunnan päätöksenteon ”tiekartta”. Asiakirjoista ilmenee, että jäsenyyshakemus oli jätetty jo seuraavana päivänä puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille. Jäsenyyden jättämiselle oli tullut kiire, koska huippukokous oli jo seuraavana tiistaina.
Eduskunta äänesti tiedonannosta vasta 18.3.1992.
Äänestyksen jälkeen presidentti Koivisto ja pääministeri Aho allekirjoittivat jäsenyyshakemukset (kolme), eli he vahvistivat allekirjoituksillaan sen, että Suomi hyväksyy silloisen EY-säädöstön ja tulevat Maastrichtin sopimuksen liittovaltiovelvoitteet.
VALHEELLINEN EMU-VARAUMA
Esko Ahon valtiopetoksellinen toiminta on vielä laajempi liittyen markan hävittämiseen ilman lakia eli harhauttaa eduskunta valheellisella EMU-varaumalla.
Markka oli kirjoitettu Hallitusmuodon 72 §:ään. Lakiesitys Markan poistamiseksi olisi vaatinut VJ 67 §:n mukaisen 5/6 kiireellisyysenemmistön, sillä kansallinen päätösvalta EU:hun liittymiseen myös Markan osalta umpeutui 31.12.1995.
Tämä oli ongelma ulkopolitiikasta HM 33 §:n mukaan määränneelle presidentti Koivistolle. Niinpä EU-ministeriryhmä tekaisi kokouksessaa 16/93 20.12.1993 kokouspöytäkirjan 6 §:ään valheellisen EMU-varauman:
"Todettiin, että talous- ja rahaliiton osalta Suomi ilmoittaa ko. neuvotteluluvun olevan suljettavissa. Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa."
Kankaanniemi on jo tunnustanut Uuden Suomen Puheenvuorossa:
”Jorma Jaakkola, en kiistä mitään, mitä olet tutkimuksissasi saanut selville.”
Aho käytti pöytäkirjaan kirjoitettua varauman tekstiä vastatessaan Claes Anderssonin ym. välikysymykseen 13.6.1994:
"Kansalliset päätökset Suomen osallistumisesta EMU:n kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Tämän olemme neuvotteluissa Euroopan unionille ilmoittaneet.”
EMU-varaumalla Aho antoi kansanedustajille mielikuvan, että Markasta luopumisesta voidaan päättää myöhemmin.
ULKOMINISTERIÖ SALAA EMU-VARAUMAPÖYTÄKIRJAA
Sain pöytäkirjasta otteen 1.12.1999 ja 16.1.2000 Ulkoministeriön arkistosta tietohallintojohtaja Martti Favorin ja tutkija Pertti Nummela allekirjoittivat salaamispäätöksen.
KYSYTTIINKÖ SALAAMISEN TARPEESTA AHTISAARELTA, LIPPOSELTA JA HALOSELTA?
Kysyikö tietohallintojohtaja Favorin EMU-varaumapöytäkirjan salaamisesta presidentti Ahtisaarelta, pääministeri Lipposelta ja ulkoministeri Haloselta?
VALITUS KORKEIMPAAN HALLINTO-OIKEUTEEN
Turkulainen Viljo Vuoristovalitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
LAUSUNTO KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE
Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin lähettivät 15.2.2000 KHO:lle lausunnon HELT001-5:
”Ulkoministeriö katsoo, että tässä tapauksessa muiden valtioiden kantojen julkistaminen heikentää Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Lisäksi Suomen jäsenyysneuvottelujen yksityiskohtien tulo julkisuuteen tilanteessa, jossa useat muut valtiot hakevat Euroopan unionin jäsenyyttä, saattaa aiheuttaa haittaa niiden jäsenyysneuvotteluille. Näistä syistä johtuen pöytäkirja ja liitemuistio kuuluvat niihin asiakirjoihin, jotka on lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 §:n 1. mom. 2. kohdan perusteella pidettävä salassa. ”
Salattavaksi oli lisätty myös liitemuistio. Taloudellisten suhteiden eli talous- ja rahaliiton (EMU) järjestämistä ei salaamisen perustelussa mainittu.
Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin ovat valtiopetoksen suojelijoita.
KHO SUOJELEE VALTIOPETOKSEEN OSALLISTUNEITA
KHO vahvisti 17.10.200 ratkaisullaan (taltionumero 2608 dno 279/1/00) salassapidon, vieläpä salassapitoargumentteja koventaen, joten KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokseen ryhtynyttä korkeata valtiojohtoa.
KHO oli ratkaisutekstin perusteella saanut nähdä pöytäkirjan ja liitemuistion. UM:n lausunnosta ei sellaisia asioita ilmennyt. KHO mainitsee liitemuistion tunnisteen
”... jäsenyysneuvotteluissa, jotka koskevat poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestämistä Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken".
KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijänä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa.
Soitin hallintosihteeri Mikko Rautamaalle. Kerroin, että sain pöytäkirjaotteen jo 1.12.1999 ja lähetin sen Viljo Vuoristolle. Sanoin, että tehkää ratkaisu, jolla pöytäkirja ja liitemuistio määrätään julkisiksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa, että KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä.
Rautamaan lisäksi Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista, että oli jo 1.12.1990 saanut otteen pöytäkirjasta.
Merkittävää KHO:n salaiseksi määräämissä asiakirjoissa - pöytäkirjassa ja liitemuistiossa - on se, että ne oli laadittu 21. ja 22. 12.1993 Brysselissä pidettävää ministerikokousta varten, jossa Suomen oli hyväksyttävä kaikki Maastrichtin sopimuksen velvoitteet, myös yhteisen puolustuksen. Selvää oli, että puolustustoimijana toimii Nato, sillä USA ei salli EU:lle omaa puolustusta. Niinpä Nato kirjoitettiin myöhemmin EU:n perustuslakiin.
Suomesta tuli siis jo jäsenyyshakemuksen hyväksymisessä 18.3.1992 presidentti Koiviston ja pääministeri Ahon allekirjoituksin myös Naton jäsen.
Suomen kansa oli Nato-vastainen, joten totuutta ei voitu kertoa. Vasta Venäjän täysimittainen hyökkäyssota muutti tilanteen.
Lue EMU-varaumakokouksen salaamisesta kotisivullani Salainen EMU-varauma.
OIKEUSKANSLERI SUOJELEE VALTIOPETOKSEN TEHNEITÄ
Oikeuskansleri on vastannut rutiinivastauksella kanteluihin Suomen markan laittomasta hävittämisestä:
”Hallituksen aikanaan tekemä eduskunnassa tapahtuvan EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei
voi toimivaltansa rajoissa puuttua.”
JÄSENYYDEN MUUT VELVOITTEET
Presidentti Koivisto tiesi EY:hyn liittyvistä velvoitteista jo kauan.
SOPIMUSTEN PURKAMINEN
Niin EY-jäsenyys kuin Nato-jäsenyys edellyttivät kansainvälisten sopimusten purkamista mukaan luettuna Pariisin rauhansopimus. Pariisin rauhansopimus kielsi sotilaallisen liittoutumisen. Tästä syystä Koivisto teetti syksyllä 1990 Operaatio PAXin, jolla hän yksipuolisesti katsoi, että Pariisin rauhansopimus on menettänyt merkityksensä. Mutta Pariisin rauhansopimus on 100 %:sti edelleen voimassa Venäjänkin kanssa. Ilmankos Operaatio PAXin asiakirjat määrättiin 25 vuodeksi salaisiksi.
PANKKIEN VAKAVARAISUUDEN NOSTAMINEN ETA-SOPIMUKSEN LIITTEISSÄ
Toinen Suomea koskeva velvoite liittyi ETA-sopimukseen. Sen liitteisiin oli kirjoitettu jäsenyyden ehto: Pankkien vakavaraisuus oli 31.12.1994 mennessä nostettava direktiivin edellyttämälle 8 %:n tasolle. Suomen toimivaltaisten viranomaisten oli liitteen mukaan ryhdyttävä toimiin.
Yksi laittomista toimista, yksipuolinen koronnosto, johti Koiviston konklaaviin, jossa Koivisto arvosteli korkeimman oikeuden ratkaisua.
Konklaavissa Koivisto rikkoi HM 2 §:ään kirjoitettua tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisu ei ollutkaan ennakkopäätös.
Niinpä Koiviston oikeuslaitoksen ratkaisuun puuttumisen seurauksena kymmeniä tuhansi yrityksiä uhrattiin EU:n alttarille pankkien vakavaraisuuden nostamisessa EU-jäsenyyden edellyttämälle 8 %:n tasolle.
Tällä on kauaskantoiset seuraukset konkurssiin tarkoituksella ajetuille yriittäjille, heidän perheilleen ja takaajilleen sekä Suomen talouselämään ja yritystoimintaan.
Presidentti Tarja Halonen määräsi Koiviston toivomuksesta konklaavin muistion salaiseksi. Kerron konklaavista kotisivullani Koiviston konklaavi.
Myös Suomen valtamedia on toistaiseksi ollut valtiopetoksen suojelija, sillä se on jättänyt valtiopetokseen liittyviä asioita uutisoimatta.
Jorma Jaakkola, Kokemäki
044-230 2707

